Aiemmassa numerossamme käsiteltiin Alina Ilomielen patsashanketta Löpösenojan kulttuurimaisemaan. Tuolloin tilanne jäi vielä pattivaiheeseen. Alinan graniittisen patsaan materiaaliksi oli katsottuna sopiva kallioperä. Tämä perä löytyi maanviljelijä Hankmon rintamaiden takaa, mättäiden välistä, suonsilmäkkeeseen peilautuen.

Patsaskilpailun voitti rohkealla ehdotuksellaan ”Alinan ratsastajapatsas” purnutaiteilija ja suurräjäyttäjä Aimo E.U. Tukiainen. Kylähullu sai 15 vuotisen apurahan tähän sankarityöhön valmistautumiseen.

Nyt rahojen kuluttua ja töiden edettyä alkuvaiheeseen, voidaan kysyä: Lupasiko tuo silloin nuori ja lupaava taiteilija liikoja?

”No eihän sitä puusta pitkään olisi veistellyt”, lohkaisi nyt jo vanhentunut taiteilija. ”Tukirahat piti vain ensin sisäistää ja sitten teos ulkoistaa kiinalaiselle kiviryhmälle. Itse teoksen sielun, sen herkän keskittymän veiston suoritin kyllä itse varmalla taltallani.”

Nti. Ilomieli on kovin puoleensavetävä? ”Kyllä, taka-”, kommentoi taiteilijamme toimittajan kysymystä naama murtolukemilla.  ”Mutta suomalainen mies menee vaikka läpeen harmaan kiven”, puntaroi kivenhakkailijamme työtänsä samalla  sen kriittisiä vaiheita tuhertaen.

”Siellä on monet kahvitkin juotu”, lisäsi tuo jo monumentaaliset mitat saaneen patsaan sankari ja nisähahmo.

Siirrymme paljastustilaisuuteen, jossa suomen suvi oli uhkeimmillaan. Västäräkit, rääkät, tiaiset ja ilolinnut sirkuttivat jokainen oman ekologisen lokeronsa kyllyydestä. Pilvet sousivat ja pöllähtelivät yhdessä hamppupeltojen tahtiin, pellavapäiset oravat hyppivät kannosta kantoon.

Tilaisuudessa huomattiin, että tukiaiset eivät olleet riittäneet täysin, patsas tarvitsee arvoisensa jalustan.
Kivijalusta, jolla patsas tulee lepäämään, on työnimeltään Kiimanmuuri.

Tämän on kehuttu olevan ylipitkä, kuten malli oli kainosti toivonutkin. Valmistuessaan se tulee olemaan ainoa rakennelma Puntinkankaalla, jonka voi nähdä kuusta asti, toukokuusta tarkemmin sanoen.