Saamelaisen kansanosan vähyyden huomioon ottaen on hämmästyttävää, että nyt on valmistunut jo toinen saamelaisten elämää kuvaava ooppera, Toska Pakassa. Ensimmäinen oli, niin kuin kaikki hyvin muistavat, Armas Launiksen Aslak Hetta, joka sai kuitenkin odottaa ensi-iltaansa kohtuuttoman pitkään.

On hyvä, että Toska Pakassa ei joutunut odottamaan pitempään kuin tarpeeksi; vaikka aihe onkin ikuinen eivätkä porovarkaudet koskaan vanhene, hyvä niitä on käsitellä oikeassa järjestyksessä.

—

Toska Pakassa on ooppera kolmessa näytöksessä.

—

Ensimmäisessä näytöksessä ollaan Enontekijöllä, jossa kolme poromiestä on kokoontunut pelaamaan Lapissa niin suosittua korttipeliä, toskaa. Korttipeli on tunnettu eikä sen sääntöjen selostaminen tässä ole tarpeen.  Yksi pelaajista on putkasta karannut porovaras ”Keisari” Angeli. Toinen pelaaja on joikujen tekijänä tunnettu  Marti Kavarakoski.

Hän on juuri saanut valmiiksi kauniin joihkaisun Maria Magdalenasta; oikeastaan hän siinä kuvaa tunteitaan ”Keisari” Angelin sisareen, kauniiseen Angelin Ailkaan, yhteen lauluyhtyeläisistä, jota ei ole koskaan nähnyt. Kolmas pelaaja on Martin poromieskaveri Kario.

Ystävykset yrittävät pelissä kusettaa ”Keisari” Angeloa, vetävät yhtä köyttä. Hämätäkseen ”Keisaria” Marti näyttää morsiamensa kuvaa; ”Keisari” tunnistaa järvisaamelaisen Toskan, joka on saanut nimensä korttipelin mukaan; hänen isänsä on hävinnyt pelissä sata poroa yönä jolloin Toska syntyi.

Nyt tapahtumat alkavat vyöryä eteenpäin. ”Keisari” haluaa soittoa, hän etsii kasettia pannakseen sen matkaradioon ja laulaa etsiessään ja kodassa konttaillessaan kauniin aaarian: ”Non la sospiri la nostra casetta.”

Myös Marti laulaa; hän joihkaisee Angelin Ailkasta. Toska saapuu, hän on kodan ulkopuolella kuunnellut Martin joihkaavan ja käsittänyt, että joihku ei ole tehty hänestä vaan Ailkasta. Toska uskoo, että Marti on tavannut tytön tunturissa.

—

Toinen näytös tapahtuu Enontekijöllä nimismies Arpilan kansliassa; nimismies taivuttelee Toskaa sadistisesti tahtoonsa, vääntelee merkillisiin asentoihin. Apusheriffi Keronen tulee paikalle ja kertoo ”Keisari” Angelon olleen lätkimässä korttia, mutta päässeen karkuun.

Keronen on napannut Martin, jota aletaan kiduttaa; tätä Tosca ei kestä vaan paljastaa ”Keisari” Angelon lähteneen Näkkäläjärvelle kalaan. Marti viedään putkaan, nimismies ehdottelee Toskalle kaikenlaista, mutta Toska kertoo sydämensä kuuluvan toisaalle. Arpila ja apusheriffi lähtevät Näkkäläjärvelle ottaen Toskan mukaansa.

—

Kolmas näytös alkaa porokellojen kalkatuksella. Marti odottaa välikäräjien alkamista poliisiaseman putkassa ja kirjoittaa jäähyväiskirjeen, jonka lukee laulaen aarian ”E lucevan le stelle”.(”Onko lukutaitoisia paikalla”) Äkkiä Toska syöksyyn sisään ja kertoo seikkailuistaan kahden miehen kanssa Näkkäläjärvellä; ne eivät ole lasten kuultavaa.

Marti viedään kansliaan, jossa ”Keisari” Angelo on raudoissa. Hän vaatii katsomaan korteilla, kuka on todellinen syyllinen kautokeinolaisten porojen varastamiseen. Nyt alkaa viimeinen korttipeli; laput jaetaan nimismiehelle, apusheriffille, Martille ja ”Keisari” Angelolle. Toska on Martin takapiruna.

Kun kortit on lyöty pöytään, osoittautuu, että toska on edelleen pakassa; jakaja tai joku muu on pelannut väärin. Seuraa ammuskelua ja puukolla huitomista. Kaikki kuolevat laulaen, Toska suutelee viimeisillä voimillaan Martin verisiä huulia, etsii kasettia pannakseen sen matkaradioon ja laulaa etsiessään ja kodassa konttaillessaan kauniin aaarian: ”Non la sospiri la nostra casetta.”