
Horttanaisen serkkupoika Erwin hälytettiin apujoukkoihin laskemaan löytösaalista aamupäiväksi.
Helsingin Yliopiston tutkijat ovat tehneet tieteellisen sensaation, josta kohistaan ympäri maailmaa.
Sanontojen etymologian laitoksen yli-intendentti Akseli Kuu-Kiurustakesään kertoi eilen Ylen Uutisille laitoksen tutkijoiden sataprosenttisella varmuudella löytäneen suomalaisille sanonnoista niin tutun Hevon Vitun.
Hevon Vittu löytyi Itä-Suomesta 50 kilometriä Kuhmosta länteen. Löydön teki kuhmolainen maanviljelijä Huju Horttanainen.
“Horttanainen oli ollut koiransa Mustin kanssa tyypilliseen tapaansa metsälenkillä, kun koira oli alkanut haistella tarkemmin erästä kuusikkoa. Horttanaisen rämmittyä itse kuusikkoon koiransa perässä, oli erään kuusen kätkössä maannut täyteen ahdettu ja väsyneen oloinen Hevo”, toteaa yli-intendentti ylpeänä.
Tutkijat ovat vasta tällä viikolla vahvistaneet jo pari viikkoa sitten tehdyn löydön. Viivästyksen syynä oli laboratorion edellisen kenttäkokeen päättyminen, jossa tutkittiin todellisella testiaineistolla vanhaa sanontaa, josko kaikki maailman ihmiset mahtuisivat Inarinjärven jäälle yhtäaikaa seisomaan.
Kokeen päättymisen vuoksi tiet olivat tukossa kotiin palaavista maailman ihmisistä ja fraseologian tutkijat pääsivät Kuhmoon vasta nyt alkuviikosta.
Paikalle päästyään tutkijat aloittivat välittömästi 19 tuntia kestäneen operaation, jossa hevon kirurgisin keinoin avatusta vitusta paljastui lopulta 57 000 paritonta sukkaa, 48 000 auton avainta, 4 200 karannutta aviomiestä ja 87 suomalaista olympiahiihtäjää männä vuosilta.
“Kaikkien perään on varmasti monta kertaa kodeissa ja tv-ruutujen ääressä huudeltu tuota kuuluisaa sanontaa, jonka alkuperä on tähän mennessä ollut kadoksissa kuin pieru saharassa”, toteaa yli-intendentti ja hymyilee iloisesti löydettyään taas kuin vaivihkaa uuden tutkimuskohteen.
Lääkittyään ja tyhjennettyään uupuneen Hevon tutkijat päästivät sen takaisin kuusikkoon omiensa joukkoon. Hevo on suomenhevosen kivikaudella elänyt esi-isä, jonka uskottiin jo hävinneen Suomesta.
Edellinen havainto Hevosta on vuodelta 1960. Tällöin presidentti Kekkonen katosi viikoiksi ja löytyi lopulta Hevon Vitusta terveenä ja vahingoittumattomana vaikkakin melkoisessa humalassa. ÄTT






