Tulipalo turmeli terveyskeskuksen vuodeosaston kuntoutussiiven Hiirimäellä tiistaina iltapäivällä.
Puolilta päivin alkanut kuntoutussiiven palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Aineellisten vahinkojen määräksi arvioidaan lähes 100 000 euroa. Terveyskeskuksen kuntoutusosastolla oli 11 potilasta. Henkilökunta siirsi heidät nopeasti turvaan terveyskeskuksen muihin tiloihin.
Hiirimäen terveyskeskuskiinteistössä on useita siipiä ja potilaita nelisenkymmentä. Siksi paikalle hälytettiin apuvoimia Hiirimäen lisäksi Kuukkelinmäeltä, Puntinkankaalta ja Niittykummusta.
Päivystävä paloviranomainen palotarkastaja Vilppu-Justus Paukku kertoi kertausharjoitusten lomasta hernerokkalautasen äärestä, että todennäköisesti jotkut vanhukset olivat leikkineet pieruleikkejä, joissa notkein vanhus käy selälleen, nostaa jalkansa niin sanottuun polkupyöräasentoon ja pieraista pätkäisee. Toinen on siinä vieressä tulitikun kanssa ja sytyttää kaasun. “Nyt näyttää siltä, että takapuolesta palo levisi seinärakenteisiin, kaappeihin ja kattoon”, Paukku tähdensi.
Palanut osasto joudaan peruskorjaamaan. Kunta pystyy sijoittamaan potilaat terveyskeskuksen muille osastoille. Poliisi tutkii palon syttymissyytä. “Katsokaa ensin, kenen perskarvat ovat kärähtäneet”, opasti Paukku poliisia ja pieraista päräytti lausuntonsa päätteeksi.






