Al Qaida ja Vaakon Nakki fuusioituvat

Tamperelainen nakkikioskikonserni Vaakon Nakki ja Lähi-Idästä kotoisin oleva terrorismiin keskittynyt Al Qaida -verkosto ovat sopineet laajamittaisesta fuusiosta.

Tampere Fuusio saa päivänvalonsa vuoden 2009 alusta ja se toteutetaan osake- ja tuotevaihtona.

“Huomasimme, että terrorismi- ja nakkikioskibusineksessa on paljon samaa. Kummassakin oikein hyvä myyntipäivä kiteytyy kunnon tappeluun ja epäjärjestykseen” toteaa Vaakon Nakin toimitusjohtaja Leif Kummola.

“Siitä se kipinä fuusioneuvotteluihin syttyi ja nyt minulla on kesämökillä muutama squd-ohjus saunan verannalla kutsumattomia vieraita odottelemassa eli saatiin homma lopulta pakettiin”, Kummola jatkaa.

Kumpaakin yritystä on viime vuosina leimannut vahva halu laajentua nykyisiltä kotimarkkinoilta. Al Qaida on viime vuosina panostanut erityisesti Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltain markkinoihin.

Vaakon Nakki puolestaan on lähtenyt Tampereen ydinkeskustasta lähialueille Pirkkalaan ja Lempäälään. Fuusion myötä uusi yhtiö lanseeraa uuden Kaikki yhdeltä luukulta -palvelun, jossa asiakas saa ravintolaillan jälkeen purilaisen ja kevyen sinkovarustuksen mukaansa kotimatkalle.

“Uskomme, että nykyisessä epävakaassa maailmassa tuntevat ihmiset opiskelijasta liikemieheen palvelumme avulla olonsa yhtäaikaa sekä turvallisemmaksi että kylläisemmäksi”, toteaa Al Qaidan markkinointijohtaja Osama Bin There-And-Done-That.

Uuden yhtiön nimi on vuoden 2009 alusta lähtien Qaida Snacks Corporation ja se on maailman toiseksi suurin terrorismia ja nakkikioskipalveluja tuottava yhtiö heti amerikkalaisen McDonald’sin jälkeen.

Analyytikot ympäri maailman uskovat kuitenkin yleisesti, ettei tämä ollut vimeinen fuusio viime vuosina syvästä laskusuhdanteesta kärsineellä alalla.

Kommentoi juttua ensimmäisenä

Yhteistyössä