Korian kriisi pahenee

Etelä-Korialla Kouvolan lähellä mielenosoitukset ovat muuttuneet mellakoiksi. Kirkonkylällä on vaadittu laajoissa mielenosoituksissa Pohjois- Korian alkuviikosta tekemän lumilinkoiskun kostamista.

Etelä-Korian kunnanvaltuuston puheenjohtaja Huju Horttanainen vaati Pohjois-Korian teknisen toimiston lumilinkoiskun tuomitsemista ympäri maailman.

Etelä-Korian suurin tukija Yhdyspankki on lähettänyt kirkonkylän raitille satoja omia pankkitoimihenkilöitä, lainaneuvottelijoita ja muutamia motorisoituja edustusautoja. Pohjois-Korian kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kim Jonkkila on puheessaan uhannut uusilla iskuilla. ”Meillä on kunnan urheilukenttiä varten valmiina satoja kalkituskoneita, jotka mobilisoimalla Etelä-Korian kirkonkylä olisi parin tunnin hyökkäyksen jälkeen lähinnä pelkkää valkoista pölyä”, totesi kännykällään lempinimen Luuri-Johtaja saanut Jonkkila kesämökiltään Kaukasukselta.

Etelä- ja Pohjois-Koria jakaantuivat Korian kriisin takia kahtia vuonna 1953. Pohjoisen ja Etelän välillä on maailman tarkimmin vartioitu denaturoitu vyöhyke ja kuntien alueella käyvät mm. edelleen eri kauppojen bonuskortit. Viime vuosina Koriat ovat sallineet rajan toiselle puolelle jääneiden sukulaisten vierailut kilpailevilla huoltoasemilla, kunhan kahvit maksetaan oman kauppaketjun korteilla.

Kommentoi juttua ensimmäisenä

Yhteistyössä